RTC Koulutuksen koulutustoiminta muuttuu ja jatkuu yhteistyökumppaneiden kanssa
Vahanen konserniin kuuluva RTC Koulutus Oy on tuottanut korkealaatuisia avoimia ja asiakkaan mukaan räätälöityjä koulutuspalveluja sekä Vahanen konsernin asiantuntijoiden voimin että yhteistyössä monien muiden alan huippuasiantuntijoiden ja toisten asiantuntijayritysten kanssa.
RTC Koulutus Oy fuusioidaan Vahanen International Oy:hyn ja samassa yhteydessä koulutustoiminta organisoidaan uudelleen. Koulutustoiminta jatkuu Vahanen Oy:n verkostossa, mutta entistä enemmän yhteistyötahojemme kanssa sekä yhdessä valittujen rakennus- ja kiinteistöalan koulutusorganisaatioiden kanssa, jolloin mm. koulutusten markkinointi tapahtuu muiden kanavien kautta.
Vahanen konsernin oman henkilöstön koulutus, joka on Vahanen Akatemian nimen alla, toiminut jo toistakymmentä vuotta, jatkaa, kehittyy ja laajenee entisestään omien huippuasiantuntijoiden kasvattajana.
|